Stonelake Softwaren yleiset sopimusehdot voimassa 1.6.2005 alkaen
Stonelake Softwaren enimmäiskorvausvelvollisuus on 20 % asiakkaalta veloitetun sopimuksen mukaisen vuosihinnan kokonaismäärästä. Mikäli Stonelake Software on sopimuksen perusteella velvollinen suorittamaan asiakkaalle sopimussakkoa tai muuta vakiokorvausta sopimusrikkomuksen vuoksi, Stonelake Softwaren vahingonkorvausvelvollisuus on rajoitettu tällaisen vakiokorvauksen määrään.
Sopijapuoli ei vastaa virheistä tai viivästyksistä, joka on aiheutunut ylivoimaisesta esteestä. Ylivoimaisena esteenä pidetään sopijapuolen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevaa estettä, jota sopijapuolen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon tämän sopimuksen
tekohetkellä ja jonka seurauksia sopijapuoli ei myöskään kohtuudella olisi voinut voittaa tai välttää. Tällaisia ovat esimerkiksi sota, kapina, luonnonmullistus, yleinen energianjakelun keskeytyminen, tulipalo, lakko, saarto tai muu yhtä merkittävä ja epätavallinen sopijapuolesta riippumaton
syy.
Stonelake Softwarella on oikeus väliaikaisesti keskeyttää palveluiden tarjoaminen, mikäli Stonelake Softwaren tai Stonelake Softwaren muiden asiakkaiden etu sitä pakottavien tai yllättävien syiden takia edellyttää. Stonelake Softwaren tulee ilmoittaa asiakkaalle tällaisten rajoitusten käyttämisestä niin pian kuin mahdollista.
Stonelake Software ei ole vastuussa asiakkaan verkkosivuilla julkaistusta aineistosta. Asiakas on erityisesti vastuussa siitä, että asiakkaan verkkosivuilleen toimittama aineisto ei loukkaa kolmansien tekijänoikeuksia, hyvää tapaa tai lain ja viranomaisen määräyksiä.
Mikäli asiakasta vastaan nostetaan kanne tai esitetään vaatimuksia sen johdosta, että Stonelake Softwaren toimittaman sisällönhallintaohjelmiston käyttäminen tai Stonelake Softwaren muu tuote tai palvelu loukkaa suojattua immateriaalioikeutta, Stonelake Software huolehtii parhaaksi katsomallaan tavalla puolustuksesta edellyttäen, että asiakas ilmoittaa Stonelake Softwarelle vaateista välittömästi niistä tiedon saatuaan ja samalla valtuuttaa Stonelake Softwaren huolehtimaan asiakkaan eduista ja antaa Stonelake Softwarelle tarpeelliset tiedot ja avun.
Jos Stonelake Software katsoo, että sen toimittama tuote tai palvelu loukkaa kolmannen osapuolen immateriaalioikeutta, Stonelake Softwarella on oikeus joko kustannuksellaan hankkia oikeus tuotteen tai palvelun käytön jatkamiseen, korvata tuote tai palvelu vastaavalla tuotteella tai palvelulla, jonka käyttö ei loukkaa edellä tarkoitettuja oikeuksia, tai muuttaa tuotetta tai palvelua siten, että loukkausta ei enää tapahdu.
jatkamatta sopimusta.
Tästä sopimuksesta mahdollisesti aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti osapuolten kesken neuvottelemalla. Mikäli osapuolet eivät onnistu saavuttamaan sovintoratkaisua neuvotteluteitse, erimielisyydet ratkaistaan Keuruun käräjäoikeudessa. Mikäli asia koskee riidattomia saatavia asiakkaalta, Stonelake Software voi nostaa velkomuskanteen halutessaan asiakkaan kotipaikan käräjäoikeudessa. Kuluttaja-asiakkaalla on kuitenkin oikeus saattaa asia vireille myös kotipaikkansa käräjäoikeudessa.
1. Sopimusosapuolet
Sopimuksen osapuolet ovat Stonelake Software ja asiakas.2. Stonelake Softwaren vastuut ja oikeudet
Stonelake Software kunnioittaa asiakkaansa yksityisyyttä, eikä luovuta asiakasta koskevia tietoja kolmansille osapuolille, ellei laista muuta johdu. Stonelake Software ei missään olosuhteissa ole vastuussa epäsuorasta tai välillisestä vahingosta kuten myynti- tai tuotantotappioista, menetetyistä kaupantekotilaisuuksista, pääomakuluista tai tuotannon menetyksestä tai keskeytymisestä.Stonelake Softwaren enimmäiskorvausvelvollisuus on 20 % asiakkaalta veloitetun sopimuksen mukaisen vuosihinnan kokonaismäärästä. Mikäli Stonelake Software on sopimuksen perusteella velvollinen suorittamaan asiakkaalle sopimussakkoa tai muuta vakiokorvausta sopimusrikkomuksen vuoksi, Stonelake Softwaren vahingonkorvausvelvollisuus on rajoitettu tällaisen vakiokorvauksen määrään.
Sopijapuoli ei vastaa virheistä tai viivästyksistä, joka on aiheutunut ylivoimaisesta esteestä. Ylivoimaisena esteenä pidetään sopijapuolen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevaa estettä, jota sopijapuolen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon tämän sopimuksen
tekohetkellä ja jonka seurauksia sopijapuoli ei myöskään kohtuudella olisi voinut voittaa tai välttää. Tällaisia ovat esimerkiksi sota, kapina, luonnonmullistus, yleinen energianjakelun keskeytyminen, tulipalo, lakko, saarto tai muu yhtä merkittävä ja epätavallinen sopijapuolesta riippumaton
syy.
Stonelake Softwarella on oikeus väliaikaisesti keskeyttää palveluiden tarjoaminen, mikäli Stonelake Softwaren tai Stonelake Softwaren muiden asiakkaiden etu sitä pakottavien tai yllättävien syiden takia edellyttää. Stonelake Softwaren tulee ilmoittaa asiakkaalle tällaisten rajoitusten käyttämisestä niin pian kuin mahdollista.
3. Asiakkaan vastuut ja oikeudet
Asiakas on vastuussa käyttäjätunnuksien ja salasanojen käytöstä sekä niiden avulla tapahtuvasta suorasta ja välillisestä toiminnasta. Asiakas vastaa omien palveluidensa tietosisällöstä ja sitoutuu noudattamaan niiden osalta Suomen lakia. Stonelake Softwaren palveluita ei saa käyttää lainvastaiseen toimintaan eikä Suomen lakien vastaista tietosisältöä saa säilyttää tai käyttää Stonelake Softwaren palvelimilla. Internetin verkkotunnusten eli domainien varaaminen vilpillisissä tarkoituksissa on kielletty. Geneerisiä domaineja varatessaan asiakas sitoutuu noudattamaan ICANN:n Uniform Domain Name Dispute Resolution Policya. Roskapostin eli spammin lähettäminen on ehdottomasti kielletty. Asiakkaan suorittama spammays, myös muutoin kuin Stonelake Softwaren palveluita hyväksikäyttäen, oikeuttaa Stonelake Softwaren purkamaan sopimuksen välittömästi.Stonelake Software ei ole vastuussa asiakkaan verkkosivuilla julkaistusta aineistosta. Asiakas on erityisesti vastuussa siitä, että asiakkaan verkkosivuilleen toimittama aineisto ei loukkaa kolmansien tekijänoikeuksia, hyvää tapaa tai lain ja viranomaisen määräyksiä.
4. Maksut
Asiakassuhde ja sen laskutus alkavat tilauksen vastaanottohetkellä. Mikäli Asiakas ei maksa laskuaan on Stonelake Softwarella oikeus lopettaa palveluiden tarjoaminen. Stonelake Softwaren asiakkaan puolesta varaamien verkkotunnusten ja muiden immateriaalioikeuksien oikeudet säilyvät Stonelake Softwarella kunnes asiakas on maksanut laskunsa kokonaan. Mikäli asiakas ei maksa laskujaan, ei Stonelake Softwarella ole velvollisuutta uusia asiakkaan verkkotunnuksia. Asiakkaan tulee maksaa laskut viimeistään eräpäivänä. Mikäli maksu viivästyy, on Stonelake Softwarella oikeus periä saatavastaan korkolain mukaista viivästyskorkoa.5. Immateriaalioikeudet
Mikäli osapuolet niin sopivat, Stonelake Software antaa asiakkaalle ei-yksinomaisen käyttöoikeuden Stonelake Softwaren luomaan sisällönhallintaohjelmistoon. Kaikki ohjelmistoa koskevat oikeudet, mukaan lukien ohjelmiston immateriaalioikeudet, kuuluvat Stonelake Softwarelle. Asiakas ei ole oikeutettu luovuttamaan käyttöoikeutta kolmannelle ilman Stonelake Softwaren kirjallista suostumusta. Sopimuksen päättyessä asiakas on velvollinen välittömästi lopettamaan ohjelmiston käytön ja palauttamaan kaikki ohjelmistoa koskevat materiaalit Stonelake Softwarelle.Mikäli asiakasta vastaan nostetaan kanne tai esitetään vaatimuksia sen johdosta, että Stonelake Softwaren toimittaman sisällönhallintaohjelmiston käyttäminen tai Stonelake Softwaren muu tuote tai palvelu loukkaa suojattua immateriaalioikeutta, Stonelake Software huolehtii parhaaksi katsomallaan tavalla puolustuksesta edellyttäen, että asiakas ilmoittaa Stonelake Softwarelle vaateista välittömästi niistä tiedon saatuaan ja samalla valtuuttaa Stonelake Softwaren huolehtimaan asiakkaan eduista ja antaa Stonelake Softwarelle tarpeelliset tiedot ja avun.
Jos Stonelake Software katsoo, että sen toimittama tuote tai palvelu loukkaa kolmannen osapuolen immateriaalioikeutta, Stonelake Softwarella on oikeus joko kustannuksellaan hankkia oikeus tuotteen tai palvelun käytön jatkamiseen, korvata tuote tai palvelu vastaavalla tuotteella tai palvelulla, jonka käyttö ei loukkaa edellä tarkoitettuja oikeuksia, tai muuttaa tuotetta tai palvelua siten, että loukkausta ei enää tapahdu.
6. Sopimuksen siirtäminen
Asiakkaalla ei ole oikeutta siirtää sopimusta tai sen mukaisia oikeuksia tai velvollisuuksia kolmannelle osapuolelle ilman Stonelake Softwaren kirjallista lupaa. Stonelake Softwarella on oikeus siirtää sopimus kolmannelle osapuolelle ilman asiakkaan lupaa.7. Muutokset
Stonelake Software pidättää itsellään oikeudet hintojen ja sopimusehtojen muutoksiin laskutusjakson vaihtuessa. Stonelake Softwaren tulee ilmoittaa muutoksista asiakkaalle viimeistään kuukautta ennen sopimusjakson vaihtumista. Jos asiakas ei hyväksy muutoksia, on hänellä oikeus ollajatkamatta sopimusta.
8. Sovellettava laki ja erimielisyydet
Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia.Tästä sopimuksesta mahdollisesti aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti osapuolten kesken neuvottelemalla. Mikäli osapuolet eivät onnistu saavuttamaan sovintoratkaisua neuvotteluteitse, erimielisyydet ratkaistaan Keuruun käräjäoikeudessa. Mikäli asia koskee riidattomia saatavia asiakkaalta, Stonelake Software voi nostaa velkomuskanteen halutessaan asiakkaan kotipaikan käräjäoikeudessa. Kuluttaja-asiakkaalla on kuitenkin oikeus saattaa asia vireille myös kotipaikkansa käräjäoikeudessa.
